23/04/2026
Seura lehdessä oli osuva artikkeli vanhusten kotihoidosta. Professori emerita Marja Vaarama listasi 5 syytä, miksi julkinen kotihoito on niin huonolla tolalla.
🌞🌞🌞🌞🌞
Tässä ne pääpiirteittäin:
1. 90-luvulla tehtiin palvelurakennemuutos, joka näkyy tämän päivän kotihoidossa yhä vahvemmin. Moni varhaisemman vaiheen tuki on jäänyt taka-alalle: siivous, asiointi, ruokailu, esteettömyys ja yksinäisyyden ehkäisy.
2. Kotihoitoa ei ole kehitetty samassa tahdissa kuin laitoshoitoa on purettu.
3. Vastuu hivutettiin vaivihkaa perheille, tärkein avunantaja on lähiomainen: puoliso, lapsi tai lapsenlapsi, joskus ystävä. Kaikki iäkkäät eivät halua elää omaistensa varassa. Kaikilla ei edes ole lähiomaisia.
4. Suomi on ollut 1990-luvulta lähtien vanhuspalveluihin käytetyn rahan määrässä Pohjoismaiden häntäpäässä.
5. Kun apua saa vasta toimintakyvyn jo romahdettua, ongelmat kasaantuvat.
🌞🌞🌞🌞🌞
Julkinen kotihoito on kohdennettu viime vuosina entistä tiukemmin kaikkein huonokuntoisimmille. Me HeLa Huolenpidossa haluamme auttaa jo tuossa varhaisessa vaiheessa. Vaikka käynnit perustuvatkin aina hoidolliseen tarpeeseen, on suurin vanhusten hyvinvointia ylläpitävä apu yksinäisyyden ehkäisy!!
📸: studiovihtkari
https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/miksi-vanhusten-kotihoito-on-niin-huonolla-tolalla/