06/09/2017
Miten meni, ihmiskunta, noin niin kuin omasta mielestä? Ekologisen kestävyyden ensimmäinen periaate on, että maankuoresta peräisin olevien aineiden määriä luonnossa ei kasvateta järjestelmällisesti. Sillä jos näin tehdään, jossain, jollekin, syntyy ennen pitkään ongelmia, jotka usein tulevat esiin vasta sitten, kun homma on karannut käsistä.
Natural Stepin perustaja Karl-Henrik Robèrt on alkuperäiseltä ammatiltaan syöpälääkäri. Yksi tärkeä tavoite periaatteita määriteltäessä olikin löytää helposti muistettavat keinot, joilla voidaan estää ympäristöperäiset syövät lapsilla. Miten voimme ihmiskuntana toimia niin, että jokainen solu ihmiskehossa voi hyvin? Mikromuovit ovat valitettavan hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun tuota yksinkertaista periaatetta maankuoresta lähtöisin olevien aineiden käsittelystä ei ole ymmärretty ajoissa.
M***a ei se silti tarkoita, ettei mitään kannata tehdä. Niinhän sitä sanotaan: paras ajankohta istuttaa omenapuu oli vuosia sitten, toiseksi paras on tänään. Luonto on järkkymättömän armollinen, ja niin kauan kuin on elämää, on toivoa. ❤️
Miljardit ihmiset maailmassa juovat vettä, jossa on mukana muovipartikkeleita.