Rysäkarin Linnake

Rysäkarin Linnake Rysäkari on entinen puolustusvoimien linnake 5km etelään Helsingin lauttasaaresta. "Tykkää" tä Rysäkari ennen sotia nimeltään Ryssänkari (ruots.

Rysskär) on historiallinen sotilassaari Helsingin edustalla, viitisen kilometriä Lauttasaaresta etelälounaaseen. Saari oli suljettuna yli sata vuotta. Rysäkariin kuuluu maapintaa vajaa 10hehtaaria ja vesialueita yli 23hehtaaria. Viimeinen puolustusvoimien asukas saarella oli vartiopäällikkö, joka muutti pois 1990-luvulla, saaren viimeinen puolustusvoimien tehtävä oli meripuolustusalueella miinavar

astona. Jälleen saaressa on asutusta sekä liiketoimintaa ja paikkaa kunnostetaan vastaamaan nykyajan tarpeita ja uutta tarkoitusperää. Tällä hetkellä Rysäkari palvelee kokous ja satamapalveluiden osalta tilausryhmiä ja toimii erinäisten tapahtumien pitopaikkana mm. purjehduskilpailuja kuin myös tv-produktioita tehdään saarella. Saaren rakentaminen linnakkeeksi aloitettiin Venäläisten toimesta 1900 luvun alussa ja linnake siirtyi Suomalaisten haltuun 1918 jolloin kapt. Svanström otti linnakkeen päällikön tehtävät vastaan. Saman vuoden marraskuussa 175 sotilasta vannoi saaressa valansa puolustaa isänmaataan. Saarella on ensimmäisen maailmansodan aikaisen Suomenlahden merilinnoitusketjun linnakkeiden muodostama täydellinen kokonaisuus johon kuului mm. kasarmi, upseeritalo, ruokala/sotilaskoti ja keittiörakennus sekä talous- ja varastorakennuksia. Saaren tulivoimaa edusti tykkipatteri joka koostui neljästä 254 mm:n 45 kaliiperin merikanuunasta mallia Durlacher joiden kantama saaresta oli noin 20km ja ammuksen paino 225kg, pimeällä toimintaa auttoi oma valonheitinasema saaren itäosassa sekä suuri määrä tulenjohtotoimintaa tukevia rakennuksia joista näkyvin on saaren betoninen tulenjohtotorni joka toimii maamerkkinä monelle veneilijälle edelleen. Etelän puolella saarta on luonnonsuojelualueeksi määritelty merenrantaniitty. Rysäkarin nimi oli alkujaan Ryssänkari, nimi muutettiin jatkosodan aikaan jolloin saaren nykynimi löytyy merkattuna sotapäiväkirjoista.

08/06/2023

🦦Minkki vai saukko?
🥷Uhka vai mahdollisuus?

Onko tutun tyyppinen katse kun tulee kovaa kameran kohdalle? 🥹Isoveli valvoo myös valtakunnan merirajalla missä tapahtuu...
22/09/2022

Onko tutun tyyppinen katse kun tulee kovaa kameran kohdalle? 🥹
Isoveli valvoo myös valtakunnan merirajalla missä tapahtuu paljon mikä ei suurelle yleisölle mantereella näy📡
Kuitenkin todettakoon että talvi ei vielä täällä ole, ja jotkut jopa varailevat tapahtumia ensi keväälle 😎
Kannattaa siis jo tehdä alustavia varauksia jotta saa omansa ⚓️
www.rysakari.fi

Erään vieraan kommentti,Kun on mukavaa ja hienoa, niin ei haluaisi lähteä mantereelle ollenkaan, m***a vaikka lähteminen...
23/08/2022

Erään vieraan kommentti,
Kun on mukavaa ja hienoa, niin ei haluaisi lähteä mantereelle ollenkaan, m***a vaikka lähteminen on ikävää niin sekin tapahtuu upeissa puitteissa kun aurinko värjää taivaan punaisellaan.
Välkommen åter 🧙‍♂️
www.rysakari.fi

Kimpassa on kivempaa sanoi vanha purjehtija kun Rysäkarin satamasta lähti Round Bengtskär kisaan⛵️
21/08/2022

Kimpassa on kivempaa sanoi vanha purjehtija kun Rysäkarin satamasta lähti Round Bengtskär kisaan⛵️

Elokuussa kelpaa iltaa nauttia ulkosaaristossa, mukavat asiakkaat tulivat omalla purjeveneellä nauttimaan linnakkeen kei...
16/08/2022

Elokuussa kelpaa iltaa nauttia ulkosaaristossa, mukavat asiakkaat tulivat omalla purjeveneellä nauttimaan linnakkeen keittiön antimista joka tänään oli kotimaista taimenta 🐟
Onko teidän yrityksellä asiakas tai henkilöstö tilaisuuden tarvetta?
www.rysakari.fi

*Tarpeeksi kauan kun sumuun katsoo niin ennen pitkää näkee jotain* (vanha linnakeviisaus) Tänään aamulla Rysäkarin meriv...
12/08/2022

*Tarpeeksi kauan kun sumuun katsoo niin ennen pitkää näkee jotain* (vanha linnakeviisaus)
Tänään aamulla Rysäkarin merivalvonnasta✌️

Mistä tietää että juhannus lähestyy? Siitä kun satamassa on ruuhkaa ja mukavia asiakkaita nauttii Linnakkeen palveluista...
22/06/2022

Mistä tietää että juhannus lähestyy?
Siitä kun satamassa on ruuhkaa ja mukavia asiakkaita nauttii Linnakkeen palveluista 😃
Teidänkin yritykselle löytyy tarpeen mukaan isoa tai pientä alusta ja palveluita joista nauttia valtakunnan merirajalla😇
Nyt kannattaa ja ehtii varaamaan lomien jälkeen päivämääriä kalenteriin jotta saa omansa 🙋‍♂️
www.rysakari.fi

Rysäkarilla olemme valmiita tunnelin ensimmäiseen osaan = testi tunneliin jonka luvat ovat "prosessissa"🤗Miten pitkässä ...
08/02/2022

Rysäkarilla olemme valmiita tunnelin ensimmäiseen osaan = testi tunneliin jonka luvat ovat "prosessissa"🤗
Miten pitkässä prosessissa, kas siinä pulma🤔

There is an ambitious plan to build a tunnel from Helsinki to Tallinn. Peter Vesterbacka, COB and founder of the company behind the project and founding partner Kustaa Valtonen talk about the progress of the tunnel and explain the big picture: connecting Finland and the Baltics to Europe and attract...

🤘2021 taakse jää,.,.,ONNEKSI,.,.Vuosi sitten vuoden vaihtuessa ajattelimme että kova koronakausi jäisi taakse ja kulunee...
31/12/2021

🤘2021 taakse jää,.,.,ONNEKSI,.,.
Vuosi sitten vuoden vaihtuessa ajattelimme että kova koronakausi jäisi taakse ja kuluneena vuotena olisi päästy normaaliin, ei päästy ei, ja koronahaasteet vaikuttavat vaan jatkuvan.
Rysäkarilla ollaan nyt ainakin 2-vuotta jäljessä suunnitelluista korjaus ja kehitystyöstä, tukeakaan emme ole mihinkään saaneet ei koronan johdosta, tai sitten muuhunkaan korjaus ja kehitystoimintaamme.
Aina kun kysymme ELY:stä tai Business Finlandista niin emme "sovi" johonkin pykälään tai sitten meidän maantieteellisellä alueella ei jotain tukea saa mitä vaikkapa varsinaissuomessa identtiseen toimintaan saisi esim. vierasvenesataman kehittämiseen/rakentamiseen.
Helsingin kanssa asiat eivät ole liikkuneet mihinkään useampaan vuoteen, joten sillä rintamallakaan ei mitään uutta.
Tulot ovat olleet pieniä ja menot pidetään kurissa tulojen mukaan.
Toivotaan että alkavalla kaudella ei olisi lisäkuluja tuhotöistä kuten koronavuodelle osui joita poliisikin sai tutkiakseen.
Haluamme suurkiitokset antaa kaikille kuluneen vuoden asiakkaillemme sekä Rysäkarin ystäville joista jokainen on meille arvokas ja tärkeä🤝
Yritetään tehdä enemmän ja toivotaan että paluu normaaliin tapahtuisi 2022.
Hyvää ja parempaa uutta vuotta valtakunnan merirajalta kaikille toivottaen 🙋

19/12/2021

Haluatko nähdä Rysäkaria tänään?
20:00 TV5 Ultimate Escape

Osoite

Rysäkari
Helsinki

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Rysäkarin Linnake :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Rysäkarin Linnake :lle:

Jaa

Kategoria