Lyrian Coaching and Healing Oy

Lyrian Coaching and Healing Oy Meiltä yksilö- ja ryhmävalmennukset, sekö työyhteisövalmennukset. Meiltä innostavat ja innovatiiviset ryhmä- ja työelämävalmennukset.

Me pystytään uskomattomiin asioihin, jos vain annamme toisillemme mahdollisuuden siihen!

04/05/2022

Moi!

Uusi sivu perustettu. Meillä on tarjolla valmennuspalveluita. Yksilövalmennuksia, kuin ryhmä- ja työyhteisövalmennuksia. Sekä erilaisia koulutuksia itsensä kehittämiseen, oman hyvinvoinnin ja oman itsensä äärelle.

Kevään aikana kaikkea uutta tulossa. Niistä infoillaan lähempänä ajankohtaa. Nyt tulossa helatorstaille Energia koulutus- kuinka pitää omasta energiasta huolta. Ja mitä se oma energia ylipäätään on. Teen siitä tapahtuman, mistä löytää lisää infoa.

Tänään meille remmiin hyppää mukaan Heini Koskinen, joka tulee tekemään enemmän kraniohoitoja ja päästään myös iilimatojen kanssa työskentelemään. Näistä enemmän Tmi Taru Heinilä puolella.

Meillä on juuri tullut uusia valmennuksia, ja ollaan kehitetty valmennuksia suuntaan, joss saadaan koko henkilöstön voima ja taito käyttöön. Tämähän lisää huomattavasti kassakoneen kilinää, lisää työyhteisön hyvinvointia, parantaa työssä jaksamista ja lisää työyhteisön välistä kemiaa. Suosittelen kokeilemaan, rakennellaan teille oma paketti!

Näissä tunnelmissa, kivaa viikkoa kaikille 🌞

-Taru

Osoite

Kotkajärventie 1
Iittala
14500

Aukioloajat

Maanantai 10:00 - 18:00
Tiistai 10:00 - 18:00
Keskiviikko 10:00 - 18:00
Torstai 10:00 - 18:00
Perjantai 10:00 - 18:00

Puhelin

+358409640300

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Lyrian Coaching and Healing Oy :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Lyrian Coaching and Healing Oy :lle:

Jaa

Kategoria