Kiurun Paja

Kiurun Paja Jalometallikorujen suunnittelu ja valmistus, mökin vuokraus, autojen pesu sisältä ja ulkoa, vahaukset, siivous jne. Perustin tämän yrityksen tammikuussa 2016.

Hei, olen Heidi Kiuru, Kauhajokelainen yrittäjä. Valmistan jalokivikoruja- ja muita koruja jalometalleista käsin perinteisin paja menetelmin. Teen kaikenlaisia koruja sormuksista kaulaketjuihin, ja omia tuote ryhmiäni ovat esimerkiksi Hiitolan Havinaa ja My Coordinates. Tuotteet ovat myynnissä www.kiurunpaja.fi -sivuilla. Voti myös ottaa minuun yhteyttä täältä facebookin kautta. En yleensä tee kor

uja varastoon, sillä pidän ajatuksesta että jokainen koru valmistuu juuri tilaajaansa varten, vain hänelle. Jokainen koru on siis yksilöllinen, ainutlaatuinen ja uniikki! Sen vuoksi sivusto ei ole ihan perinteinen verkkokauppa, tervetuloa tutustumaan! Korut voidaan valmistaa sekä hopeasta että kullasta. voit myös lähettää omat romukultasi tai hopeasi minulle ja teen niistä sinulle ainutlaatuinen ja uniikin korun, jonka tunnearvoa ei rahassa voi mitata! Tällöin materiaalin hinta jää korusta luonnollisesti pois. Asiakas voi myös itse osallistua korun suunnitteluun, jos sinulla on valmis visio tai idea aluillaan, saamme varmasti tehtyä juuri sinulle oikeanlaisen korun! Teen myös korujen korjauksia, puhdistuksia ja uudelleen patinointeja. Mahdollisuus on myös patinoida kiiltävä koru niin halutessasi. Tai mikäli sinulla on esim. jokin jalokivi, tai mikä vain, jolla on sinulle tunnearvoa, sen voi istuttaa haluamaasi koruun. Voit ottaa kaikissa asioissa minuun yhteyttä. Korujen valmistuksesta voit lukea lisää www-sivujeni valmistus- välilehdeltä. Kun rullaat sivun loppuun, näet myös muutaman kuvan valutyön valmistusvaiheista. Työvaiheita näkyy myös fb sivuillani. laitan kaikki koruryhmät omiin albumeihinsa, niin niitä on helppo selata. Teen myös kotisiivouksia, katosta lattiaan ja ikkunoista mattoihin. Seka autojen sisätilapuhdistuksia ja vahauksia. Hinnaston näette Kiurun Pajan puhdistuspalvelut albumista. Teen työt kotonani, joten erillisiä aukioloaikoja ei ole. Teen korut tilauksien mukaa, toki ei ole kiellettyä jos joku haluaa tulla katsomaan mahdollisesti varastossani olevia koruja. Siivoustyöt teen tilauksesta ja autojen puhdistukset joko kotonani tai asiakkaan kotona, tilauksien mukaan. Kiurun Paja tekee yhteistyötä Kiuru Promotionin kanssa.

Asiakkaan toiveen mukaisesti uuden kuosin saanut hopeasormus. Runko on hopeaa ja leijonaristi kultaa mustalla emaloinnil...
04/11/2018

Asiakkaan toiveen mukaisesti uuden kuosin saanut hopeasormus. Runko on hopeaa ja leijonaristi kultaa mustalla emaloinnilla 😊

Asiakastyönä hopealusikoista valmistettu medaljonki riipus. -Täynnä muistoja 💓 asiakkaan luvalla julkaistu (kuva ja teks...
13/06/2018

Asiakastyönä hopealusikoista valmistettu medaljonki riipus. -Täynnä muistoja 💓 asiakkaan luvalla julkaistu (kuva ja tekstit riipuksessa).

Edesmenneen rakkaan läheisen rippilahja hopealusikoiden pesistä muokkasin sydämet ja sydämiin keskisaumaan koristuksiksi ja riipuslenkiksi näiden lusikoiden varret. Sarana on käsin tehty valssatusta hopea langasta. Lukko on lusikan varresta lukoksi muokattu. Sisältö on muistoja täynnä 💓 kuva etukannessa sekä hopeinen enkeli muistoriipus ja vauva-ajan hampaasta tehty muisto riipus (14k kulta rungolla) takakanteen juotettuna. Ketju on 70cm pitkä palmuketju isolla sydänlukolla. Etu ja takakanteen kaiversin asiakkaalle tärkeät kirjoitukset 💕

Lopuista lusikanvarsista valmistuivat korvakorut sekä sormus 💍

Suurella sydämellä, 100 % käsityönä valmistettu 💕

Paljon onnea Kiurun Pajan puolesta kaikille valmistuneille 🌼🌻 Kuvassa 14k kultasormuksista valmistettu enkeliriipus 👼 Ei...
02/06/2018

Paljon onnea Kiurun Pajan puolesta kaikille valmistuneille 🌼🌻

Kuvassa 14k kultasormuksista valmistettu enkeliriipus 👼

Ei kannata vanhoja kultakoruja antaa pois, ne voi uudelleen käyttää vaikkapa valmistujaislahjoiksi 😊

Asiakastyönä valmistettu 14k kultasormuksista solmioneula. Toiveet huomioiden solmioneulan taakse jäi kaikki vanhat kaiv...
29/05/2018

Asiakastyönä valmistettu 14k kultasormuksista solmioneula. Toiveet huomioiden solmioneulan taakse jäi kaikki vanhat kaiverrukset muistoksi 💓

Kuvissa yksi työvaihe ja lopputulos 😊
100 % suomalaista käsityötä 💪

❤ Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ❤Kuvassa itselleni ja tyttärelleni tekemät hopeiset rannekorut ❤
13/05/2018

❤ Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ❤

Kuvassa itselleni ja tyttärelleni tekemät hopeiset rannekorut ❤

Hyvää kansallista veteraanipäivää kaikille! Muistetaanhan kaikki kiittää veteraanejamme? Päivän kunniaksi Kiurun Pajan S...
27/04/2018

Hyvää kansallista veteraanipäivää kaikille! Muistetaanhan kaikki kiittää veteraanejamme?
Päivän kunniaksi Kiurun Pajan Suomi 100 korut puoleen hintaan kaikille ennen klo 24 tilanneille 😊
(+ postikulut)

Vuonna 2017 suomi täyttää sata vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Kiurun Paja muotoili korun entisestä Suomineidosta, jossa on satavuotiaan suomen muistokirjoitus.

Asiakastyönä Isoisän kultasormuksista rippilahjaksi valmistettu 14 karaatin solmioneula. 100 % suomalaista käsityötä.Sol...
25/04/2018

Asiakastyönä Isoisän kultasormuksista rippilahjaksi valmistettu 14 karaatin solmioneula. 100 % suomalaista käsityötä.

Solmioneulan etulevyksi taoin suoraksi sormuksen, johon kiinnitin kantasormuksesta kannan. Kaikki vanhat leimat ja kaiverrukset säilyivät muistona jälkipolville, joka oli asiakkaan suuri toive 💓 useasta paikasta ennen minua kysyneenä asiakas oli hyvin kiitollinen, että löysi tekijän joka otti haasteen vastaan. Paras palkka on tyytyväinen asiakas 💓

Yksi toteutustapa on sormusten yhteen juottaminen, jos tunnearvo on suuri eikä sulattaminen tule kysymykseen ja mielii l...
09/03/2018

Yksi toteutustapa on sormusten yhteen juottaminen, jos tunnearvo on suuri eikä sulattaminen tule kysymykseen ja mielii leveämpää sormusta 💍 kuvassa kaksi kulta-timantti sormusta.

Kiurun Paja tekee erilaisia siivoustöitä kodeista autoihin. Ota rohkeasti yhteyttä 😊 Haasteellisetkin työt hoituvat 16-v...
17/02/2018

Kiurun Paja tekee erilaisia siivoustöitä kodeista autoihin. Ota rohkeasti yhteyttä 😊 Haasteellisetkin työt hoituvat 16-vuoden ammattilaisen kokemuksella puhdistuspalvelualalta.

01/01/2018

Kiurun Paja toivottaa kaikille oikein hyvää vuotta 2018!

Ystävälle lahjaksi tehty 925 hopeinen Arkkienkeli Metartron- riipus, jota voi käyttää myös avaimenperänä. Enkelin siipeä...
16/12/2017

Ystävälle lahjaksi tehty 925 hopeinen Arkkienkeli Metartron- riipus, jota voi käyttää myös avaimenperänä. Enkelin siipeä koristaa viisi oranssin väristä zirkoniaa. 100 % suomalaista käsityötä.

"Hänen energiansa on hyvin vaikuttavaa ja omia energioitamme valaisevaa – hän tuntuu kuin suurelta auringolta, joka yhdistää meidät vieläkin vahvemmin omaan viisauteemme."
-valonpolku

Kiurun Pajan Black Friday alkaa heti kun kello lyö yli puolenyön ja kestää niin kauan kun tavaraa riittää!Swarovski kris...
23/11/2017

Kiurun Pajan Black Friday alkaa heti kun kello lyö yli puolenyön ja kestää niin kauan kun tavaraa riittää!

Swarovski kristallisydän riipukset vaikka joululahjaksi, nyt huimalla alennuksella!

Sydän on kirkas ja korkeudeltaan 18mm, ripustus käsin tehty ja 925 sterlinghopeaa. Lukko mekanismi on myös hopeaa, joten koru sopii myös nikkeliallergisille. Nauha on valkoinen nahkanyöri.

Nyt 19 € kpl, hinta sisältää lahjapakkauksen. Mahdolliset postikulut eivät sisälly hintaan.

Osoite

Teräkuja 5
Kauhajoki
61850

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Kiurun Paja :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Kiurun Paja :lle:

Jaa

Kategoria