08/11/2024
Mikä riittää, kun mikään ei riitä? Milloin periksiantamaton oppii oikealla tavoin antamaan periksi? Entä kuinka itselleen armoton, löytää armollisuutta itseä kohtaan? Kolme kysymystä, yksi vastaus. Hyväksyminen.
Kun hyväksyn itseni, tällaisenaan, riitän. Kun hyväksyn vallitsevat olosuhteet, taistelu taukoaa ja kun ymmärrän olevani juuri oikeassa kohtaa elämänpolkuani, saan kokea armon. Häpeämättä itseäni.
Varsin helppo kokonaisuus kirjoittaa tai sanoittaa, m***a sitäkin vaikeampi elää todeksi omassa elämässä. Johtunee pitkälti siitä, kun kaikki vaikuttaa kaikkeen ja mitä syvemmällä ihmisyydessä tietyt haavat ovat, sitä laajemmalle ja pidempään ne ihmisen elämässä heijastuu.
M***a kertaa olen omassa elämässä pysähtynyt pohtimaan sitä, mikä vaikutus kärsimyksellä ja tuskalla on lopulta ihmisen elämässä. Omalla kohdallani, ilman kärsimystä tai jopa suunnatonta tuskaa, ei olisi tapahtunut yhtään mitään. Tarkoittaa lähinnä sitä, että niin kauan kuin ei ole tarve muuttaa mitään, mikään ei muutu. Monasti kärsimys ja tuska on ollut positiivista siinä, että se on ollut juuri se muutoksen alulle laittama voima. Ihminen kun on siinä hassu otus, että se ennemmin kipuilee, kuin suostuu muutokseen.
Mitä sitten erilainen kärsimys, tuska ja muutokset ovat lopulta elämästä ja ihmisyydestä opettanut?
Ainakin sen, että ihmisen itsekkyys ja sen taustalla toimiva, vääränlainen ylpeys ajaa ihmisen taisteluun missä lopulta häviää, jopa näennäisesti voittaessaan. Jos asiat tapahtuu ihmisen toivomalla tavalla, itsekkyys ja ylpeys jää elämään. Monasti myös silloin kun ihminen kokee muutoksen tuskan, m***a nöyrtymisen sijaan, suostuu vain hetkellisesti luopumaan yksin pärjäämisestä.
Todellinen nöyrtyminen edellyttää tässä sen, että kohtaa oman sairaan itsekkyytensä ja ylpeytensä. Sen, että todellisuudessa juuri nuo kaksi ominaisuutta itsessä aiheuttaa pitkälti kaikki vaikeudet elämässä, riippumatta vaikeuksista. Kun sitten lopulta ihminen tuohon havahtuu, toipuminen alkaa. Jatkuen tasan niin kauan, kun ihminen itse tiedostaa itsessään oman kipeytensä. Siinä kohtaa kun kokee toipuneensa täysin, on samat haitalliset mallit vain aktivoituneet.
Elätkö hyväksyen oman raadollisuutesi, vai yritätkö peittää sen, keinolla millä hyvänsä. Kokonaisuus, joka paljastuu pitkälti siinä, miten itse sekä ympärillä elävät ihmiset voitte.
