19/05/2026
Olen julkaissut henkilökohtaisessa somessani tämän kevään aikana lauluvideoita, olen siis laulanut karaokesovelluksesta kappaleita ihan ilman mikkiä ja julkaissut niitä. Muutama kommentti on tullut, että miten uskallan tehdä tällaista, suurin osa kommenteista mitä on tullut, on ollut positiivista ja kannustavaa. Tämä on ollut mulle tärkeä juttu, tulla esiin omana itsenäni. Olen koko aikuisikäni kärsinyt äänihäpeästä, on ollut vaikeaa saada oma äänensä kuuluviin, ihan alkaen omien mielipiteiden ja tunteiden ilmaisusta. Olen pienentänyt ja mitätöinyt itseäni kaikin tavoin, ruoskinut ja sabotoinut omaa osaamistani ja etenkin ääntäni. Olen rakastanut laulamista ihan pikkutytöstä lähtien, ja silloin lapsena lauloinkin paljon koulujen juhlissa yms, sekä olin mukana parissa musiikkiteatteriproduktiossa 12-13-vuotiaana. Teini-iän jälkeen olen laulanut ainoastaan karaokea. Viime syksystä alkaen olen ottanut laulamisen tosissani, koska päätin, että nyt tämä himmailu saa riittää. Nyt käärin hihat ja ryhdyin tekemään sitä mitä rakastan ♥️. Vaikka jännittää ja pelottaakin välillä. M***a en anna enää unelmieni valua kuin vesi hanhen selästä. Me luodaan itse oma elämämme, ei kukaan toinen sitä tee. Ja näillä lauluvideoillani haluan kannustaa muitakin elämään oman näköistä elämää. Minä päätin tehdä niin, enkä anna enää muiden mielipiteiden määritellä omia tekemisiäni. Jos sulla on joku unelma, niin ala kulkea sitä kohti, tee päivittäin joku edes pieni juttu, mikä edistää sun unelman toteutumista. Voin luvata, että se tunne minkä saat, on jotain niin vapauttavaa, kun vaan uskallat ja teet ♥️