29/08/2026
Hyvää Suomen luonnon päivää! Täällä Villitarhalla luonto on aktiivisesti läsnä ihan joka päivä. Lämpötila ja tuulenvoimakkuus ja sademäärät tai kuivuus ratkaisevat sen, missä järjestyksessä tehdään päivittäiset askareet.
Pihapiirissä pesii lukuisia lintulajeja ja lähipellolla voi seurata vaikka tuntikaupalla erilaisten haukkojen ruoanetsintälentoja. Tuulihaukka pesii pihamännyssä. Keväisin ja syksyisin kurjet, eri hanhet ja joutsenet ovat vakituinen näky, joka tuo ihan oman vuodenaikojen mukaan muuttuvan äänimaailmansa tullessaan. Sitä ei arvaisi, millainen ääni lähtee esimerkiksi kurjenpojasta, joka harjoittelee lentämistä 😄 Merikotkia näkee liitelemässä taivaalla ja toisinaan varsinkin loppusyksystä myös pieninä ryhminä pellolla syömässä muilta jääneitä raatoja.
Tallin takametsässä ja välillä alpakoiden tarhassakin liikkuu kettu, supikoira, mäyrä, ilves ja tietysti kauriita ja hirviä.
Pörriäiset ja perhoset ovat ihan oma asukaskuntansa ja niiden lempikasvien opettelu onkin hauska harrastus. Kevään aloittavat kimalaiset, jotka ilmestyvät ensimmäisenä kukkivaan valtavaan raitaan, joka on alpakkatarhassa keskeisellä paikalla. Oikea lähimetsän kuningatarpuu!
Maan tasossa liikkuu liskoja ja käärmeitä, joita täällä on ihan jokaista laatua. On kyitä, rantakäärmeitä, vaskitsoja ja tietysti sisiliskoja. Kanojen suurta herkkua on saada kompostorista puoliksi kompostoitunutta puutarhajätettä, jossa luikertelee kastematoja.
Sanovat, että maaseudulla on tylsää eikä tapahdu mitään. Katin kontit! Täällä on ihan koko ajan hurja melske ja vilinä, kun sitä vain ehtii pysähtyä seuraamaan.