11/09/2026
OVIMIEHEN MUISTELMAT, osa 42
Mistä kaikki alkoi? Eli miten minusta tuli ovimies.
Putkahdin maailmaan vuonna 1975, Lappeenrannan Mäntylässä.
Isälläni oli alkoholiongelma, joten hänelle viina maistui huomattavasti työntekoa paremmin. Absolutisti äitini sen sijaan raatoi elättääkseen koko perheen (=molemmat vanhemmat + minä, rakas siskoni ja Roope -koira).
Isäni alkoholinkäyttöön liittyviä riitoja vanhemmillani oli joka ilta. Isäni juopottelu ja nämä riidat hävettivät minua niin kovin, että koulun jälkeen, jos olimme kavereideni kanssa meillä leikkimässä, piti ehtiä karkuun ennen kuin isä tuli kotiin, etteivät kaverini olisi joutuneet osaksi tätä draamaa.
Kun menin ensimmäiselle luokalle kouluun, olin alipainoinen ja puhevikainen säälittävä reppana. Silloisesta fyysisestä olemuksestani kertoo paljon varmasti jo se, että koulun liikuntatunnilla minut valittiin joukkueeseen aina viimeisenä.
Hintelän olemukseni lisäksi en osannut sanoa r-kirjainta. En tiedä johtuiko puheviastani vai jostain muusta ominaisuudestani, m***a naapurin iso poika, Jaska, hakkasi ja kiusasi minua elämäni ensimmäiset vuodet. Aikuistuttuani karma antoi hyvän tilaisuuden kostaa nämä lapsuuden kärsimykset ovella seistessäni, m***a siitä ehkä lisää joskus tulevaisuuden muistelmissa.
Vuonna 1986 vanhempieni eron myötä muutimme Mäntylästä Voisalmeen Kariniementielle. Olin päässyt puheviastani eroon ja Voisalmessa sain mahdollisuuden uuteen elämään. Äiti raatoi vieläkin enemmän maksaakseen asuntolainan ja elättääkseen meidät, joten hän oli niin uupunut, että energiaa ei riittänyt valvomaan kotiintuloaikojani tai mitään muutakaan = Kotiintuloaikoja ei ollut ja sain tulla ja mennä miten huvitti. Tämän vapauden myötä luulin olevani voittaja, m***a myöhemmin tajusin, että voittajia ovat ne pienet lapset, joiden elämää joku valvoo.
Yläasteikä meni hevimusiikkia kuunnellessa, kaupungilla hengaillessa ja kaljoitellessa.
Huonosta koulumenestyksestä huolimatta pääsin Armilan lukioon. Lukiossa ollessani luokkakaverini Juhani keksi järjestää limudiskon, eli alaikäiselle nuorisolle tarkoitetun diskon. Vuotta en tarkalleen enää muista, m***a muistelen sen olleen vuoden 1995 tienoilla.
Juhani konsultoi paikallispoliisia tilaisuuden järjestämiseen liittyvistä vastuista ja velvollisuuksista, jolloin poliisi ilmoitti, että tilaisuudessa pitää olla vähintään 3 kortillista järjestysmiestä. Koska Juhani oli vielä aloitteleva tapahtumajärjestäjä, ei hänen kontaktiverkostoonsa kuulunut yhtään järjestysmieskortillista henkilöä.
Voimailuharrastukseni (ja 2 x luokallejääntini) johdosta olin muita luokkalaisiani hiukan riuskemmassa kunnossa, joten Juhani tarjosi minulle diiliä. Hän maksaisi järjestysmieskurssini, jos suostuisin valvomaan järjestystä hänen tapahtumassaan. Suostuin.
Tapahtumassa tarvittiin poliisin määräyksen mukaisesti muitakin järjestysmiehiä, joten pyysin ystäväni Janin mukaan samoilla ehdoilla. Hänkin tarttui tarjoukseen.
Kyseisestä Janista sen verran, että hän on sama mies, joka suositteli minua Iltatähden ovelle vuonna 1998, jolloin sain ensimmäisen oman oveni. (Ks. Ovimiehen muistelmat, osa 1, 12.10.2022.) Itse tyhmänä ja laiskana olen jämähtänyt matalapalkkaisiin yksityisen turva-alan hommiin, m***a Jani minua huomattavasti nohevampana jätkänä saa nykyään palkkansa poliisista.
Menimme siis Janin kanssa järjestysmieskurssille sovitun mukaisesti. Kurssi kesti yhden illan, eli 4 oppituntia. Opetuksen anti oli melko vaatimaton, m***a eipä vaatimukset kurssin läpäisemisellekään olleet kovin korkeat.
Kurssimaksun Juhanille kuitattuamme pääsimme Janin kanssa molemmat Lappeenrannan nuorisotoimen tilaisuuksiin töihin ja ura järjestyksenvalvonnan parissa säännöllistyi. Vaikka palkka ei ollut kummoinen, nämä hommat olivat oiva tilaisuus verkostoitua - tutustuin paikallisen jenkkifutisseuran körmyihin ja muihin voimailijoihin, mikä taas poiki hyviä ovihommia myöhemmin.
Nippelitietona JV toiminnan historiasta kiinnostuneille kerrottakoon, että tuolloin markka-aikaan järjestysmieskortit olivat pahvia ja niihin oli kirjoituskoneella kirjoitettu millä paikkakunnalla kortti oli voimassa. Me lappeenrantalaiset emme siis voineet mennä esimerkiksi Imatralle töihin, koska Imatra kuului eri poliisipiiriin.
Lopuksi vielä suuri kiitos nuorena tapaturmaisesti menehtyneelle Juhanille sinne pilven reunalle. Tuskin olisin päässyt tähän asemaan missä nyt olen tai saanut elää näin tapahtumarikasta elämää, jos et olisi pyytänyt minua järkkäriksi tapahtumaasi. Kiitos ja kevyet mullat!
Kuva: Minä ja siskoni Mäntylässä
