Resonance - TULE-Liisa

Resonance - TULE-Liisa Yritystoimintani alkoi 1992 nimellä Fysicos. Möin sen 10/2019 lopussa. Sitten yritysnimen Resonancen kanssa Turussa 2023 loppuun. Tervetuloa!

Sen jälkeen työt ovat jatkuneet kotonani Raisiossa nimellä TULE-Liisa. Liisa on pitkänlinjan yrittäjä. Nuoruudessaan ollut kilpauimarina Turun Uimaseurassa ja pärjäsi oikein hyvin. Harrastin myös 18 vuotiaaksi asti jumppaa Lahjan Tytöissä ja olin itse Lahja Salvianderin opeissa! Lisäksi harrastin hieman vähemmässä määrin, mutta pari vuottaa kuitenkin Jazz balettia ja telinevoimisteluakin. Oman akt

iiviuran jälkeen aloin valmentaa kilpauimareita Turussa ja sainkin heidät Nuorten EM tasolle. Sitten alkoi yrittäjyys. Tämän kaiken keskellä sain 3 ihanaa poikaa. Heille halusin myös hyvä liikunnallisen taustan. Monipuolisen ja kukin sai harrastaa mitä itse halusi. Tänä päivänä jatkan edelleen omaa kuntoiluani, jotta jaksan hoitaa asiakkaitani uskottavasti eli käyn Bailatino harjoituksissa tanssistudio Centrossa 2/viikko, kuntosalissa M&M 2/viikko ja fillaroin kesäisin normaalilla fillarilla ei siis sähköpyörää todellakaan vaan omin voimin. Kävelyä toki myös vaikkei koiraa nyt enää olekaan. Menehtyivät kummatkin 2025.

Pieni testi tehtynä NOVA tuotteella, luonnontuote ihollesi🤗Nyt kokeilin kämmenselälle: 1 tippa joka purkista aina iltais...
01/09/2026

Pieni testi tehtynä NOVA tuotteella, luonnontuote ihollesi🤗
Nyt kokeilin kämmenselälle: 1 tippa joka purkista aina iltaisin. Ei muuta👍
Rypyt pehmenevät, iho toki myös.
Valoisuus toki nyt eri, m***a todellisuudessa iho on juurikin noin kuinka kuvat näyttävät👏
" Ei huono"😉
T. Liisa 🙋‍♀️
www.tuleliisa.fi
Ps. Minulta saa hankittua. Kasvoille ja kaulalle tosi hyvä👌

31/08/2026

Raimo arvioi meidät 5/5!

Tämän arvion on vahvistanut Phorest Cloud

Smartum maksut ovat loppuneet.Eli ne eivät enää käy.Jatkossa vain : epassi ja Edenred T. TULE-Liisa
31/08/2026

Smartum maksut ovat loppuneet.
Eli ne eivät enää käy.

Jatkossa vain : epassi ja Edenred

T. TULE-Liisa

Marjoja pakkaseen🤗Mustikat on jo laitettu. Nyt puolukoiden vuoro 👍T. Liisa 🙋‍♀️
29/08/2026

Marjoja pakkaseen🤗Mustikat on jo laitettu. Nyt puolukoiden vuoro 👍
T. Liisa 🙋‍♀️

27/08/2026

Vatsatreeniä ja aloitetaan alavatsan alueelta👍
Keskity. Muista hengittää koko ajan!
T. Liisa 🙋‍♀️
www.tuleliisa.fi

25/08/2026

Vielä pakarat kuminauhalla vastustettuna💪
T. Liisa 🙋‍♀️
www.tuleliisa.fi

24/08/2026

Sari arvioi meidät 5/5!

Tämän arvion on vahvistanut Phorest Cloud

Haluatko syödä paremmin? Kärsitkö huonosta unesta, turvottaako, väsyttää,...Tule mukaan leppoisaan iltaan saamaan vinkke...
24/08/2026

Haluatko syödä paremmin? Kärsitkö huonosta unesta, turvottaako, väsyttää,...
Tule mukaan leppoisaan iltaan saamaan vinkkejä ja maistelemaan osaa tuotteista😀
T. Liisa 🙋‍♀️
www.tuleliisa.fi

Ilmoittaudu viimeistään tiistaina aikana. Kiitos.

Keskiviikkona 26.8.26 klo.18.30Pidän kivat , rennot HYBRIDIKUTSUT🤗Eli Liisa ja netin kautta jutteleva kollega kertovat t...
21/08/2026

Keskiviikkona 26.8.26 klo.18.30

Pidän kivat , rennot HYBRIDIKUTSUT🤗
Eli Liisa ja netin kautta jutteleva kollega kertovat terveys- ja hyvinvointiasioista👍
Myös iholle luonnontuote kokonaisuus👏

Ilmoittaudu viimeistään tiistaina 25.6.26
040 1807737 tekstarilla/ whats upp
( Vielä mahtuu 4 henkilöä)
T. Liisa 🙋‍♀️
www.tuleliisa.fi

21/08/2026

Pirkko arvioi meidät 5/5!

Tämän arvion on vahvistanut Phorest Cloud

Osoite

Kokkakuja 2
Raisio
21120

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Resonance - TULE-Liisa :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Oikopolut

Jaa