10/08/2022
Hei!
Hieman tiedotusasiaa pitkästä aikaa. Kuten monet varmaan tietävät, olen tässä muutaman vuoden opiskellut uutta alaa. Opinnot ovat sujuneet aikataulussa ja valmistuminen häämöttää ensi keväänä. Olen opiskelujen ja yritystoiminnan lisäksi tehnyt työharjoittelua uudelle alalle nyt parina edellisenä kesänä sekä viime helmikuusta saakka täysipäiväisesti. Valmistumisen jälkeen myös vakinainen työpaikka uudella alalla on varmistunut. Marja on hoitanut hienosti suuren osan yrityksen tilauksista aina, kun työni ja opiskeluni muualla ovat itsellä olleet esteenä. Kiitos äiti! ❤️ Hän on kuitenkin nyt päättänyt siirtyä viettämään hyvin ansaittuja eläkepäiviä. Tähän tilanteeseen on valmistauduttu henkisesti siis jo pidemmän aikaa. Nyt on fyysisten toimien vuoro. Olen irtisanonut voimassa olevat sopimukseni eri toimijoihin ja toimintamme sekä pitopalvelu-, että hautausalalla tulee loppumaan marraskuun alkuun mennessä. Siihen saakka toimimme kuitenkin normaalisti ja otamme tilauksia tavalliseen tapaan vastaan.
Nyt, jos tiedät jonkun, tai sinulla itselläsi kiinnostaa yrittäjäksi ryhtyminen pitopalvelu- ja hautausalalla, olisi tässä toimiva yritystoiminta tarjolla. Ota yhteyttä Facebookin kautta, soittamalla yrityksen numeroon tai sähköpostilla niin kerron mielelläni lisää toiminnastamme.
Haluan kiittää kaikkia yhteistyökumppaneitamme sekä asiakkaitamme, jotka ovat luottaneet meihin jo lähes kymmenen vuoden ajan. Nyt kuitenkin on käännettävä uusi lehti elämässä. M***a tosiaan vasta marraskuussa ☝️ eli kolmisen kuukautta on tehokasta aikaa vielä jäljellä. 😄
Nöyrin kiitoksin,
Raisa