30/08/2026
Muistatko sen tunteen, kun kukaan ei odottanut tai vaatinut sinulta mitään?
Hektisessä arjessa tuo tunne tuntuu harvinaiselta ja muistotkin tupllaisesta tunteesta kovin kaukaiselta. Päinvastoin tunnemme riittämättömyyttä, meihin kohdistuvien - joko todellisten tai tulkitsemiemme - odotusten vuoksi. Voimat loppuvat, aika loppuu, rajatkin loppuvat ja rahat....ja halu elää sellaisten vaatimusten paineessa on loppunut jo alkuunsa.
Vaatimukset tulevat sekä ulkopuolelta että omasta mielestämme ja ihanteistamme. Ne konkretisoituvat kalenterissa, asiakkaiden palautteissa, puolison tyytymättömyydessä tai yhteiskunnan oletetuista normeissa.
Suurin "vaatija" katsoo kuitenkin usein meitä peilistä.
Me kannamme mukanamme sisäistä listaa siitä, mitä meidän ”kuuluisi” saada aikaan tai olla. Pitäisi olla tehokas työntekijä, inspiroiva esihenkilö, läsnä oleva kumppani ja jatkuvasti itseään kehittävä yksilö. Hyvässä fyysisessä kunnossa, viehättävä, trendikäs, sosiaalisesti miellyttävää seuraa....
Harrastaakin pitäisi, vaikkapa pilatesta, golfia ja lukemista. Ja kun emme täytä näitä standardeja, pintaan nousee ahdistus ja riittämättömyys.
Itsemyötätunto on sen ymmärtämistä, että emme ole kopioita toisistamme emmekä koneita.
Jos kaiken suorittamisen keskellä antaisitkin itsellesi luvan levätä ilman syyllisyyden mukaan ottamista? Voisitko hetkeksi luopua ihan kaikesta kontrollista ja luottaa siihen, että olet juuri tässä ja nyt, hyvä ja riittävä– ilman minkäänlaista suoritusta.
Pysähdy hetkeksi tämän edellisen kysymyksen äärelle: miltä sen ajattelu tuntui? ✍️✨️🫶 Keksikö mielesi kenties selityksiä, miksi vaateet ja odotukset ovat vaan "pakko jonkun hoitaa"?
Tai puhuiko häpeän ääni: "Mitä muutkin ajattelisivat, jos/jos en... " ?
Jos hyppy huolettomaan hetkeen tuntuu mahdottomalta, mitä jos laskisit vaatimustasoasi tänään vaikka viisikymmentä prosenttia? 🤍
Kukoistuksessa on sisäänrakennettuna aika suorittaa sekä aika palautua ja levätä. Siinä on mukana tunteet ja tavoitteet, palo tehdä ja rauha jolloin saa vaan olla.
